tiistai 6. joulukuuta 2011

Shampoo Flow

Sain jälleen käytettyä loppuun pari minulla virtanaan kuluvaa tuotetta, eli shampoota. Tässä pikku kuvaukset näistä yksilöistä.


Aussie Mega Shampoo, jälleen yksi Lontoon-tuomisiani, oli oikein mukava tuttavuus. 300-millinen Mega Shampoo sisältää "Kangaroo Paw Floweria" (mikä lie suomennos?) ja tämän shampoon "juttu" on siis se, että pesun jälkeen tukan pitäisi näyttää megahyvältä ilman mitään muotoilutuotteita. Ja kyllä allekirjoitan sen (vaikka en normaalistikaan käytä muotoilutuotteita), että tukka jäi tavallista kuohkeammaksi.

Aussien tuotteissa on ihanan erilainen tuoksu verrattuna kaikkiin muihin hiustuotteisiin. Tämän tuoksu oli puhtaan raikas, vähän kuin Clean-hajuvesillä - mutta silti ihan omanlainen!


Silloin kun on olet terapian tarpeessa... XZ:n vihreää savea ja vesikrassia sisältävä, hiuspohjan rasvaisuutta hoitava Vihreä savi -terapiashampoo on kelpo kamaa. Savea sisältävän hiustuotteen luulisi kuivattavan kuontaloa, mutta ainakaan hoitoaineen kanssa käytettynä sellaista ei päässyt tapahtumaan. Ainoa miinuspuoli oli se, että puhdistuakseen tukka tuntui tarvitsevan tätä poikkeuksellisen paljon.


Raikas, hedelmäisen tuoksuinen perusshampoo. Tykkään Dermosilin shampoista ja tälläkin hetkellä yksi sellainen on käytössä (se appelsiinin tuoksuinen). Isot pakkaukset ovat myös mieleeni, sillä 200-250 millin purkki kuluu pitkän tukan kanssa loppuun ihan liian nopeasti. Tässä pumppupullossa on sisältöä jo puoli litraa.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Kasvojenpuhdistusta intialaisittain

Matkaillessa minulla on yleensä oma budjetti kosmetiikkalöydöille, ja poikkeuksetta niitä on aina tarttunutkin mukaan (vähintäänkin Lushin myymälöistä). Intian reissulla perinteisiä merkkejä ei juuri näkynyt kuin lentokentällä, eikä Intian omat tuotemerkit juurikaan innostaneet. Yksi suuri poikkeus kuitenkin löytyi, nimittäin Himalaya Herbals, jonka tuotteita myydään niin ruokakaupoissa kuin apteekeissakin.


Himalaya Herbals valmistaa allergisoimattomia, eläimillä testaamattomia pitkälti luonnonmukaisia tuotteita. Googletuksen perusteella tuotteita ei tällä hetkellä saa Suomesta (huikatkaa, jos olen väärässä!), mutta tilaamalla toki useammastakin paikasta.



Ostin siis Intiasta muutaman tuotteen kokeiluun ja tuliaisiksikin. Ensimmäisenä esittelen nyt lopuillaan olevan kasvoputsarin, Purifying Neem Face Wash. Geelimäinen puhdistusaine sisältää neem-puuta, jolla on antibakteerisia vaikutuksia, ja kurkumaa jonka tiedetään tehoavan akneen ja näppylöihin. Tuote on suunnattu kaikille ihotyypeille.

Puhdistusgeeli tuoksuu vähän samalta kuin aloe-tuotteet. Tuoksu on olemassa siis, mutta se ei ole mitenkään hallitseva - oikeastaan tuoksu on miellyttävä ja "puhdas". Geeli on kuohkeaa ja pehmeää. Mielestäni tämä on yksi ehdottomasti hellävaraisin pudistusgeeli jota olen käyttänyt. Saippuaton geeli ei kuivata, mutta syväpuhdistaa näppyläistä ihoa. Minua todella harmittaa, että tämä on jo lopuillaan...


Himalaya Herbalsin tuotteet ovat todella edullisia suoraan Intiasta ostettuna. (Toki keskivertointialaisen ja suomalaisturistin käsitys edullisesta poikkeaa toisistaan.) Tämä 150ml pakkaus maksoi 99 rupiaa (n. 1,50e) ja muistaakseni tähän sai vielä matkakokoisen tuubin samaa ainetta kaupan päälle. Himalayan nettikaupassa tuotteen hinta näyttää olevan 6,63 euroa, joka on nelinkertainen mutta ei sekään toki paha. Laadukkaaksi, ekoystävälliseksi tuotteeksi kyseessä on todellinen löytö! Jos vielä joskus matkustan Intiaan, varaan matkalaukusta ainakin puolet näille tuotteille.

(Kaksi ensimmäistä kuvaa lainattu, täältä ja täältä.)

Festarijalkojen huoltoa

Tässä taas vuoden ajankohtaisin postaus, jossa kerron siis joulukuussa tuotteesta jonka käytin heinäkuussa Ruisrockissa...

Festareilla päivät tulee vietettyä enemmän tai vähemmän jalkojen päällä, jalat tarvitsevatkin erityishuomiota ja hellää huolenpitoa. Tennareissa jalat hikoilevat, sandaaleissa ottavat osumaa mm. hiekasta ja aurinko kuivattaa paljaita kantapäitä. Itselläni jalat myös väsyvät päivän mittaan näin erilaisissa olosuhteissa.

Ennen festaria kipaisinkin hakemaan Turun Sokokselta Lumenen kesän 2011 Koivu ja hunaja -tuoteperheen jalkavoiteen. Voide on sopivan kokoisessa 75ml tuubissa, eli juurikin muutaman päivän annos, kun tuotetta käytettiin reilusti sekä aamuin että illoin (ja pari kertaa kesken päivänkin).

Kaavin voiteen jämät tuubista vielä tänä aamuna palauttaakseni muistiin, minkälainen tuote kyseessä olikaan.


Pakkauksen teksti lupaa: "Viilentävä voide kosteuttaa ja hoitaa jalkojen ihoa. Koivunlehtiuute virkistää ja 100% luomuhunaja kosteuttaa kuivaa ja halkeillutta ihoa. Imeytyy nopeasti. Hiero puhtaalle iholle päivittäin."

Olin ajatellut koivua ja hunajaa sisältävän voiteen tuoksuvan ihanasti Suomen kesältä, mutta se olikin useimpien viilentävien jalkavoiteiden tapaan mentholinen. Koostumus oli suht kevyt, ja todellakin nopsasti imeytyvä. Viilennysefekti oli olemassa, mutta ei voimakkain mahdollinen. Tuntui kuitenkin, että tämä tehosti jalkojen verenkiertoa mukavasti (en tiedä, voiko voide oikeasti saada sellaista aikaan, mutta tunne ainakin oli vahva). Tämä myös piti huolta, että jalat pysyivät pehmeinä eivätkä päässeet kuivumaan festareiden aikana.

Tuotteen hinta oli 4,90e ja mielestäni hinta-laatu-suhteeltaan passeli. Toivottavasti Koivu ja hunaja -sarja tulisi ensi kesänäkin myyntiin, mielelläni kokeilisin muitakin tuotteita!

lauantai 3. joulukuuta 2011

LUSH: Angels on Bare Skin

Pahoittelen pitkää päivitystaukoa, lieneekö kukaan enää linjoilla lukemassa tuubijuttujani? Juttuaiheita riittäisi kyllä, mutta niin myös opiskelutehtäviä ja tenttejä, joten blogi on jäänyt pienemmälle huomiolle. En uskalla luvata, että kiristäisin päivitystahtia, mutta teen parhaani!

Kesällä Lontoossa sukelsin siis Lush-paratiisiin useampaankin otteeseen. Halusin kokeilla jotain Lushin puhdistusainetta kasvoille, ja pyysinkin ystävälliseltä myyjältä apua. Kerroin että ihotyyppini on sekaiho, jolloin hän suoraan suositteli minulle Angels on bare skin -puhdistusainetta.


Tuote on siis kiinteä, kuten kuvasta näkyy. Myyjä kertoi, että sitä käytetään sekoittamalla massa kämmenten välissä veteen, jolloin se muuttuu helposti käytettäväksi tahnaksi ja lopulta mantelimaidoksi. Haistettuani tuotetta epäröin hieman, sillä tuoksu oli kaukana "lushmaisen" herkullisesta. Myyjä kuitenkin vakuutti että tuotetta kannattaisi kokeilla, se kuulemma on myös Lushin suosituin puhdistusaine. Päätin siis antaa tälle erikoiselle tuotteelle mahdollisuuden.

Angels on Bare Skin sisältää mantelia, kaoliinisavea, glyserolia, ruusua ja useita eteerisiä öljyjä, kuten laventeli-, kamomilla- ja samettikukkaöljyjä. Harmaan massan seassa on myös laventelinkukkia ja tuntemattomaksi jääneitä siemeniä. Kuulostaa kyllä ihanan luonnonmukaiselta yhdistelmältä, sellaisesta josta voisi olla helppo tykätä.

Valitettavasti kasvojen puhdistus Angels on Bare Skinillä ei käytännössä toiminut niin hienosti kuin Lushin työntekijä kehui (tai sitten en vaan osannut). Tuote muuttuu osin luvatuksi "mantelimaidoksi", mutta suurelta osin jää isoiksi klönteiksi käsiin. Ja kiinteän massan hierominen kasvoihin ei tunnu kovin järkevältä... Myös tuoksu häiritsi minua aika paljon, ikävä kyllä. Se ei siis ole mitenkään ihan hirveä, mutta jotenkin liian erikoinen ja voimakas kasvojen puhdistukseen. Sellainen eteeristen öljyjen sekoitus, jonka haistelu aiheuttaa päänsärkyä ennen pitkää.

Saa nähdä, saanko loppurasiaa käytettyä lainkaan vai kierrätänkö sen jollekin kokeilunhaluiselle ystävälleni.

Alempi kuvista on lainattu Lushilta.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Saippuarakkaus

Olenkin tainnut mainita blogissa rakkaudestani Lushin (ja nykyään myös erään toisen saippuafirman) palasaippuoihin. Nyt on aika esitellä eräs rakkauden hedelmä tarkemmin.

Yksi Lush-suosikeistani on siis Sultana of Soap, joka miellyttää sekä suihkusaippuana että käsisaippuana. Sultana of Soap sisältää kuivattuja mustaherukoita, karpaloita ja aprikoosinpalasia. Se vaahtoaa ihanasti, hemmottelee aisteja hedelmäisellä, hienostuneella tuoksullaan. Saippua ei edes kovene ajan myötä kuten joillekin palasaippuoille käy, vaan pysyy ihanan pehmeänä aina vaan. Siitä on helppo leikata veitsellä viipale joka matkustaa Lushin saippuakotelossa töihin, salille, mihin tahansa.






Omassa sulttaanisaippuassani marjoja ja hedelmänpalasia oli sopiva määrä - joissakin erissä olen nähnyt niitä olevan vähän turhan paljonkin. (Tässä päästään taas tähän, kuinka ihanaa on se, että jokainen saippua on uniikki kappale!)



Sultana of Soap jakaa runsaasti mielipiteitä, joillekin tuoksu ei uppoa yhtään mutta itse olen monen muun Lush-fanin tavoin täysin myyty - niin pehmeän, hellän kosketuksensa, kuin hurmaavan tuoksunsa puolesta!

lauantai 24. syyskuuta 2011

Lumene Radiant Touch: Kosteuttava kasvovesi

Meikittömien päivien iltoina (joita vietän hyvin usein) saatan toisinaan käyttää kasvojen puhdistuksena pelkkää kevyttä, alkoholitonta kasvovettä, esimerkiksi Erisanin kasvovettä tai tätä nyt esittelemääni Lumene Radiant Touchin Kosteuttavaa kasvovettä.


Ensinnäkin, mielestäni pakkaus on tosi puoleensavetävä (pahoittelen silti rakeista, selvästikin liian pimeässä napattua kuvaa)! Incin ohessa kerrotaan, että tuote sisältää uudistavaa lakan siemenöljyä ja biomineraaleja, jotka kirkastavat ihon sävyä. Tuoksussakin on kevyt lakan tuoksu, josta tykkään. Kasvovesi on poikkeuksellisen kosteuttava kasvovedeksi ja vähentää kivasti pintakuivuutta ja kiristelyä. Tämä ei kirvele edes silmiäni, kuten hajustetut kasvovedet miltei poikkeuksetta - toisaalta, parfyymi onkin inci-listalla vasta viimeisenä (siispä myös vähäisimpänä).

Suosittelen tätä tuotetta, mikäli ihollasi on tapana osoittaa pintakuivuuden merkkejä käyttäessäsi tavallisia kasvovesiä. Todella kuivallekin iholle on olemassa täydellinen kasvovesi - siihen palaan myöhemmin omassa postauksessaan (*salaperäinen katse*).

tiistai 20. syyskuuta 2011

Dermosil Primo: Energie -suihkugeeli/shampoo

Taas loppui yksi tuote, tällä kertaa shampoona käyttämäni Dermosil Primon Energie-suihkugeeli.



Ystäväni suositteli tätä tehdessämme Dermosil-tilausta, ja täytyihän sitä kokeilla - minä kun olen aika "helppo" näissä asioissa. Pullossa luvattiin, että tuote soveltuu myös hiuksille, joten en halunnut "heittää sitä hukkaan" suihkugeelinä - niitähän laatikot pursuilevat ja hyllyt notkuvat jo valmiiksi. Shampoot taas kuluvat paljon nopeampaa ja välillä käy jopa niin, että ne pääsevät kokonaan loppumaan, tuote löysikin paikkansa siis hiustenpesuhommista.

Dermosilin suht edulliseen hintatasoon nähden pidin tämän 250ml pullon hintaa 5,90e hieman kalliina. Tuote kuitenkin oli selvästi laadukkaampi kuin esimerkiksi Avonin suihkugeelit, jotka ovat kuin käsisaippuaa. Tämä oli paksua geeliä, joka siis puhdisti hiukset siinä kuin vartalonkin, ja huuhtoutui helposti pois.

Tuoksu on todella huumaavan ihana! Tuoksun kerrotaan syntyvän vihreästä teestä ja mentholista. Itse kuitenkin olen sitä mieltä, että tämä tuoksuu ennen kaikkea koivulta ja kesältä... aivan ihanalta siis! Voisin tilata uudestaankin, joskin toivoisin hintaa hilattavan euro-pari alemmas. Tämä on sellainen nykyään harvinainen unisex-tuote, jonka tuoksu sopii kaikille - mekin tyhjensimme tämän yhdessä miesystäväni kanssa.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Escada: Ocean Lounge -suihkugeeli

Suosikkini ulkomaisista nettikaupoista on CheapSmells, mistä nykyään pääosin tilailenkin. Tarjoustuotteet ovat oikeasti edullisia ja yleinenkin hintataso on kohtalainen. Tällä kertaa esiteltävä tuote on kotoisin juurikin sieltä.

Tämä Escadan Ocean Lounge vuoden -09 kesätuoksun oheistuotteeksi tehty suihkugeeli oli kiva vaihtoehto hajuveden käytölle. Makean mansikkainen tuoksu jäi iholle pidemmäksi aikaa kuin tavallisissa suihkugeeleissä. En voi mitään sille, että tykkään aina vaan näistä vähän äitelän herkullisista kesätuoksuista!


Näin Ocean Loungen tuoksua kuvaillaan:

Ensituoksu: mango, passionhedelmä, pakastettu litsi, anjou-päärynä ja kakadu-luumu
Sydäntuoksu: mimosa, mansikkamarenki, jasmin, orvokinkukkasorbetti ja malva
Pohjatuoksu: kevyt vanilja, setripuu, tiikki, amber ja myski

Tätä muuten saa vielä juurikin CheapSmellsistä!

PS. Huomaa allaoleva kuva: vaikka tuoksu on vähän teinimäinen, pakkaus kuitenkin vaatii käyttäjältä aikuisuutta ;)

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Yllättävä pettymys


Ostin puolisen vuotta sitten The Body Shopista tarpeeksi ison satsin saadakseni kaupanpäällisen, täysikokoisen rasian Coconut Shimmer Body Butteria.


Vartalovoi on koostumukseltaan ihanan paksua ja samettista, kuten allaoleva kuva osoittaa. Kaiken kaikkiaan tuote vaikuttaa täydelliseltä unelmalta, eikö totta?


Iho tykkäsikin pehmentävästä vartalovoista kovasti, eikä edes shimmeri ollut paha vaan varsin maltillinen. Mutta tuoksu, se tässä minun kohdallani tökkii ja pahasti. Yleensä rakastan kookosta, mutta TBS:n kookostuotteiden tuoksussa on jotain mikä etoo minua. Se haisee heti vanhentuneelta, kuten jo kookos-suihkugeelistä tässä "Eivätkö nämä ikinä lopu?" -postauksessa totean. Nyt tiedän, että en enää ota kyseisen puljun kookostuotteita vastaan edes ilmaiseksi, sillä käyttämättähän ne jäävät.

Mutta koska makuja on monia, on tämäkin tuote onneksi löytänyt jo rakastavamman kodin!

lauantai 3. syyskuuta 2011

Kookosta ja vaniljaa

Sain juuri käytettyä loppuun luonnonkosmetiikkamerkki Laveran suihkugeelin tuoksussa vanilja-kookos.  Suihkugeeli sisältää siis vaniljaa, kookospähkinää ja kaakaopuuta.


Suihkugeeli oli väritöntä, todella pehmeästi vaahtoavaa ja varsin herkullisen tuoksuista - kookos ja vanilja tuoksuivat positiivisen erilaisella tavalla kuin olin kuvitellut. Lavera on siitä miellyttävä ekomerkki, että sen tuotteissa ei ole liian vahvasti sitä luonnonkosmetiikan ominaistuoksua, josta en erityisesti pidä. Tämäkin tuote oli positiivinen kokemus, ja aionkin seuraavaksi kokeilla Laveran vartalovoidetta samassa tuoksussa.

Hinta: ulkomailta tilattuna n.7 euroa, Suomessa n.12 euroa.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Mökillä

Reissuun lähtiessä matkalaukun pakkaaminen on suurilta osin tympeää, johtuen siitä ettei koko vaatekaappi mahdu laukkuun. Peseytymis- ja ihonhoitotuotteiden valitseminen sen sijaan on mukavaa. Yleensä valitsen mukaan loppumaisillaan olevia tuotteita, jolloin purkkeja ei tarvitse raahata enää takaisin kotiin. Käytössä olevia meikkejä minulla on tällä hetkellä kohtuullinen määrä, joten pystyn pitämään ne vaikka kaikki mukana.


Tämän kesän mökkireissulle lähti tällaiset tuotteet, jotka kaikki siis tyhjenivät tuon viikon aikana. Tässä pikaesittelyt tuotteista
.
Aussie Volume 2in1 shampoo-hoitoaine: En oikein erikoisesti tykkää näistä shampoon ja hoitoaineen yhdistelmistä, mutta näköjään sellainen tarttui mukaan Lontoon-reissulta. Ostin tosiaan ison erän Aussie-tuotteita, Boots kun tarjosi niitä kaksi kappaletta kuudella punnalla. Tämä oli ensimmäinen tuote, joka loppui, ja käyttökokemusteni mukaan ehdottomasti kehnoin ja tylsin kokeilemani Aussie.



Bliw suihkugeeli, puna-apila ja kamomilla: Kiva kesätuote, jota olen säästellyt päästäkseni aina uudelleen nauttimaan hyvästä tuoksusta. Edelleen harmittaa älyttömästi, että nämä Bliw-suihkusaippuat ovat poistuneet markkinoilta. Olen kirjoittanut Bliweistä aiemminkin.



Sunsilk Summer intense -shampoo: Hamstrasin näitä jonkun halpahallin alekorista useamman putelin, euron kappalehintaan kun sain (mikä Sulo Vilen -syndrooma?). Tämä on yksi ikisuosikeistani, kiitos ihanan kesätuoksun (kookosta, nam!) ja huikean kosteutustehon. Tuote on tarkoitettu auringon, meriveden ja kloorin vahingoittamille hiuksille, ja se todellakin suojaa kesätukkaa tehokkaasti. Minulla on nyt saman sarjan hoitovoide kokeilussa, palaan sen tiimoilta myöhemmin.

Herbina valkoinen tee -kasvovesi: Hellävarainen, kiva pienessä pullossa myytävä kasvovesi sopii reissuun mukaan. Rauhoittaa ihoa ja viimeistelee puhdistuksen hyvin. Tuoksu hyvä, mutta aiheuttaa nopean kyllästymisen, joten pullo ei yhtään suurempi olisi saanut ollakaan.

Elizabeth Arden: Clear the way -naamio: Koska minulla oli tästä vain minikoko, tuttavuus tämän tuotteen kanssa jäi valitettavan pintapuoliseksi. Ihan peruskiva tuote kuitenkin, joskaan ei mielestäni kuivunut iholle niin hyvin iholle kuin soisin. Monet ovat valitelleet naamion rakeisuutta, itseäni se ei häirinnyt. Tämä tuote ei kuitenkaan jäänyt oikein mistään mieleen, enkä näe syytä ostaa uudestaan.


maanantai 29. elokuuta 2011

Kylvyssä pallon kanssa

Pääsin elämäni kolmannen kerran testaamaan Lush-kylpypalloa ystäväni luona, vieläpä pore-kylpyammeessa. Aiemmin olen kokeillut Geo Phyzz- ja Think pink -palloja ja nyt vuorossa oli Sakura. Voi, kylpyamme todella olisi yksistään jo Lush-kylpyjen vuoksi ihana omistaa!



Sakuran tuoksucocktail koostui kirsikankukasta, mimosasta, jasmiinista ja appelsiininkukasta. Ja tuoksu on kyllä juuri niin ihastuttava kuin miltä kuulostaakin! Voi sitä autuutta, kun on saanut levitettyä hiusnaamion tukkaan, laskettua ammeen täyteen kuumaa vettä, asetuttua mukavaan asentoon kirja kädessä - ja sitten pudottaa kylpypommin sihisemään, vaahtoamaan ja täydentämään kokonaisvaltaisen rentoutuksen.

Suomen Lushin valikoimassa oleviin kylpytuotteihin pääsee tutustumaan täällä.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Mmmmmango!

Mangon maku ja tuoksu ovat tavallisesti aisteilleni suurta herkkua, eikä tämäkään The Body Shopin mangokuorinnan kohdalla tarvinnut pettyä - ainakaan tuoksun suhteen!



Kyseesä on siis lahjapakkauksessa saamani vartalokuorinta erittäin kuivalle iholle, minikoko 50ml. Tämä suola- ja sokeripohjainen kuorinta on erityisen hellävarainen, eikä ehkä ole niin kuoriva kuin itse toivoisin. Mukavaa on se, että iho jää samettisen tuntuiseksi eikä suihkun jälkeen ihon rasvaus tunnu välttämättömältä, niin kosteuttava tämä on.

Tämä oli ensimmäinen kokeiluuni päätynyt The Body Shopin kuorintatuote, mutta ei varmasti jää viimeiseksi. Valikoimaan kuuluu niin paljon ihanilta kuulostavia herkkuja, että niihin tutustun mielelläni myöhemmin.

lauantai 27. elokuuta 2011

Tehohelppi kipeille koiville

Sain äskettäin käytettyä loppuun toisen purkin Yves Rocherin Spa vegetal: SOS Raskaat jalat -jalkavoidetta.


Kenties jo kertoo jotain se, että tämä on jo toinen melko lyhyen ajan sisällä loppuun käyttämäni sama tuote - yleensähän ostan testailun vuoksi eri tuotteita. Mutta tämä kamferia ja mentolia sisältävä Yves Rocherin tuote on yksi niitä harvoja, joka tulee tästä lähtien kuulumaan voidevalikoimani vakiovarusteluun. Aivan varmasti!

Monikin jalkavoide onnistuu viilentämään mukavasti, mutta tehot eivät useinkaan riitä jalkojen tuntuessa todella raskailta. Tämä SOS-tuote virkistää jalat silmänräpäyksessä: kihelmöiden se alkaa elvyttää jalkojen verenkiertoa, virkistää ja toimii täydellisesti lyhyenkin lepohetken aikana. Varsinkin kaupunkilomaillessa tämä tuote tulee tarpeeseen: kun koko päivän kävelee nähtävyydeltä toiselle, jalat väkisinkin väsyvät. Tätä lisätessä jaksaa taas paremmin! Tätä viileää tuotetta voin suositella todella, todella lämpimästi!

Onko muilla kokemuksia tästä, tai muista hyvistä virkistävistä jalkavoiteista?

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Rokkishampoo

Palasaippuoiden ja -shampoiden ystävä kun olen, täytyihän sitä ostaa kokeiluun myös Tigi Rockaholicin All Access Go Anywhere -shampoo. Ostin tämän alkuvuodesta laivalta tax free -hintaisena.

Rockaholic-sarjan tuotteet on suunniteltu silmälläpitäen extreme -olosuhteita, eli esim. retkeilyä tai festareita, jolloin suihkuun pääsy ei ole itsestäänselvyys - sarjassahan on myös mm. kuivashampoo ja -hoitoaine. Itse suosin festarimajoituksena hotellia, joten shampoo päätyi minulla suoraan salikäyttöön.


Saippuassa on varsin jännittävä tuoksu, enkä vieläkään (saippuan vedellessä viimeisiään) ole varma pidänkö siitä vai en. Ehkä pitkän päälle en, mutta yhden palan verran tuoksu menee sen erikoisuutta ihmetellessä. Tuote sisältää salvianlehteä, santelipuuta ja hennaa. Palassa on kauttaaltaan jänniä tummemmanvihreitä hiukkasia, mutta minulle ei selvinnyt mitä ne ovat.

Aluksi olin oikein tyytyväinen tämän hyvinvaahtoavan shampoon pesutulokseen: tukka tuli hyvin puhtaaksi ja jopa hoidetun tuntuiseksi. Käytettyäni shampoota säännöllisemmin huomasin kuitenkin, että tukka ei valitettavasti pysynyt puhtaana kauaa. Vuorokausi osoittautui maksimiksi (yleensä odotan shampoon pitävän tukan kohtuullisen puhtaana kaksikin vuorokautta, vaikka tavallisesti pesen pääni päivittäin). Korjasin usein tilannetta saman sarjan Dirty Secret -kuivashampoolla, jonka avulla tukka pysyi puhtoisena pidempään.

Rokkishampoo oli hauska ja ihan kelvollinenkin uusi tuttavuus, mutta ei tule lukeutumaan suosikkeihini. Tulipahan testattua!

perjantai 5. elokuuta 2011

Lavera: Rose Garden -vartalovoide

Sain käytettyä loppuun ihanan ruusuisen tuoksuisen vartalovoiteen, nimittäin Laveran BODY SPA Rose Garden lotionin. Luonnonkosmetiikkamerkki Lavera on minulle melko uusi tuttavuus, mutta ainakaan tämän tuotteen perusteella minulla ei ole siitä muuta kuin hyvää sanottavaa.



Tuoksu tosiaan oli vallan herkullinen, aidon villiruusun tuoksu. Tuoksussa on aistittavissa se luonnonkosmetiikalle ominainen vivahde, mutta ei yhtään häiritsevässä määrin. Ruusukylvyssä joskus käyneenä voin rehellisesti sanoa, että tuoksullaan tuote levittää ympärilleen samanlaista rentouttavaa ylellisyyttä.

Voide on melko kevyttä, mutta silti todella kosteuttavaa ja riittoisaa. Tällä sai helpotusta ihon kuivillekin kohdille nopeasti. Voide imeytyy helposti kuin unelma! Voin suositella tuotetta lämpimästi. Suomessa tuote maksaa reilut 12 euroa (150ml), itse muistelen tilanneeni tämän Feeluniquelta noin 8 euron hintaan.

torstai 7. heinäkuuta 2011

Lootuksenkukkia hiuksiin

Sain käytettyä loppuun Avonin Planet Spa -sarjan Thailand lotus flower -hiusnaamion (150ml).

Olen tykännyt Planet Spa -tuotteista kovasti, niissä on herkullinen tuoksu ja myös hinta-laatu -suhde on kohdallaan. Tämäkään tuote ei ollut pettymys: tukkaan jää käytön jälkeen pariksi tunniksi hempeän kukkainen tuoksu. Normaalissa käytössä tuote vaikutti kuin tavallinen, hyvin ravitseva hoitoaine. Saunan lämmössä käytettäessä vaikutus kuitenkin tehostui ja aineen huuhdeltuani tukka jäi varsin siloitelluksi.


Pitkään tukkaani hiusnaamiot vaativat yleensä käyttökertaa kohden noin 40-50 milliä, joten tällaisesta purkista ei mahdottoman moneen käsittelyyn riitä. Hiusnaamiota kuitenkin pyrin käyttämään ainakin kerran kahdessa viikossa, mieluummin useamminkin. Seuraavaksi otan käyttöön myöskin Planet Span hiusmaskin, nimittäin Himalayan Goji Berry -naamion. Palaan kertomaan käyttökokemuksista tämänkin tuotteen kohdalla.

torstai 30. kesäkuuta 2011

Kosmetiikkashoppailija Lontoossa

Palasin pari viikkoa sitten Lontoon-reissulta, ja ikuistin kosmetiikkasaaliin, joka täyttikin sopivasti pienen matkalaukkuni. Palaan tuotteisiin käyttökokemuksien myötä, mutta tässä siis pieni maistiaiskuva siitä, mitä luvassa on.


Lähinnä ostin siis Aussie -shampoita (joita oli paljon suurempi valikoima kuin Suomen markkinoilla) ja Lush -nameja. Lushit olivat jonkun verran halvempia kuin Suomessa, mutta suosikkishampoisiini kuuluvat Aussiet ne vasta edukkaita olivatkin! Suomessa kun yhden shampoo/hoitoainepullon hinta on 11-12 euroa (tarjouksesta voi saada kympillä), Britannian Boots -ketju myi niitä kaksi hintaan 6 puntaa. Eli yhden hinnaksi tuli 3 puntaa (tämänhetkisen kurssin mukaan n. 3,50 euroa). Eli pitihän näitä hamstrata.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Ei hajuvesi, vaan hajupala

Sain joskus Lush -ostoksiini kaupanpäälliseksi näytepurkin kiinteää hajuvettä, vaniljantuoksuista Vanillarya. Osaa Lushin tuoksuista saa myös normaalina nestemäisenä parfyymina, mutta itseäni houkutti juuriki päästä kokeilemaan parfyymia uudessa olomuodossa.



Itse tykkäsin kiinteästä parfyymista paljon. Se kulki pienessäkin laukussa kätevästi mukana, joten lisäily onnistui missä ja milloin vaan. Levitettävyys tosin olisi puikossa parempi - normaalikokoinen pakkaus onkin puikossa, eli nämä huulivoidepurkin tapaiset taitavat olla vain näytteitä varten.

Koostumus on kovempaa kuin olin kuvitellut. Välillä sitä saa hinkata kunnolla saadakseen tuoksua irti, mutta lämpimämmissä olosuhteissa vaha irtoaa yhtä helposti kuin kuivumaan päässyt huulivoide. Tuoksua ei kuitenkaan tarvitse kuin vähän sipaista korvan taakse tai ranteeseen, sillä se on aika voimakas ja kestää iholla pitkään. Huomasin tuoksun reagoivan ihon lämpöön: lämmetessä tuoksu voimistuu.

Tuoksu tosiaan on vaniljainen, hitusen jasmiininen ja voimakkuudestaan huolimatta hyvin pehmeä. Painottaisin sitä, että vaniljan tuoksu ei ole kuitenkaan liian makea, joten tuoksu sopii hyvin aikuisempaankin makuun. Joskushan vaniljatuoksut ovat ällömakeita.

Tämä parfyymi tulee varmasti käytettyä loppuun, joskin riittoisuudesta johtuen siihen voi mennä pitkäkin aika. Jossain vaiheessa aion ostaa täyskokoisen version kiinteätä parfyymia, mutta luultavasti jonkun toisen tuoksun. Saisipa Godmotheria/Snow Fairya tällaisena, ostaisin heti!

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Yksinkertaista?

Olen kyllä kaikkien aikojen huonoin otsikoiden keksijä, ja kaikessa mielikuvituksettomuudessaankin tulen melko varmasti vielä monta kertaa muotoilemaan otsikon suomentamalla tuotteen englanninkielisen nimen. Koittakaahan kestää! ;)

Ainakin Sokoksissa ja K-Citymarketeissa myynnissä oleva kosmetiikkasarja Simple houkutteli kokeilemaan, ja olen hankkinut kaksi merkin tuotetta: silmänympärysvoiteen ja meikinpoistoliinat. Sarjaan kuuluu myös muita puhdistus- ja kosteutustuotteita.

Rauhoittava silmänympärysvoide oli ensimmäinen Simple -tuttavuuteni. Silmänympärysvoidetta valitessa olen tosi tarkka, sillä silmänympärysalue on se joka kasvoissani herkimmin reagoi epäsopivaan aineeseen. Tämä silmänympärysvoide oli kuin olikin sellainen, ettei ärsyttänyt ihoa. Muutenkaan tuotteesta en keksi pahaa sanottavaa: se on kivan kevyt voide, joka sopii hyvin päiväkäyttöön ja poistaa silmänympärysalueen kiristyksen mukavasti.



Puhdistusliinat hankin lähtiessäni muutamaksi päiväksi leiriolosuhteisiin jolloin halusin ihonhoidon olevan mahdollisimman helppoa. Kasvojenpuhdistusliinoja käytän kyllä muulloinkin, esimerkiksi superväsyneenä saapuessani myöhään kotiin (toisin sanoen, juhlimisen jälkeen). Nämä Simple -liinat ovat alkoholittomia ja öljyttömiä, eivätkä siis kirvellä silmiä vaan niitä voi käyttää myös silmämeikin poistoon. Yllättävän tehokkaita, mutta kävi taas niin kuin monesti puhdistusliinojen kohdalla, eli kiinnitystarra heikkeni enkä muistanut korvata sitä teipillä - viimeiset liinat kuivahtivat. Käytin ne kuitenkin loppuun veteen kostutettuna, jolloin toimivat miltei vanhaan tapaan.

Kaiken kaikkiaan Simple -merkki menee taas minulla ihankiva -kategoriaan. Uskon silti, että helposti reagoivalle, herkälle iholle tämä voi olla mukava ja kerrankin kohtuuhintainen vaihtoehto. Tuotteita löytää helposti kampanjahintaan ja hinnat pyörivät normaalistikin 4-8 euron tietämissä.

Onko muilla kokemuksia Simple -tuotteista, onko hot or not?

torstai 23. kesäkuuta 2011

Tyhjentyneitä suihkutuotteita

Nyt kun suihkutuotteita loppui lyhyen ajan sisällä niin monta putelia, voisinkin koota ne kaikki tähän kera lyhyen kommentin.


Lumene Mustaherukka suihkugeeli. Ostin tämän joulun aikaan tarjoushintaan Citymarketista (2,50e, normaalisti 3,90e) kokeiluun. Tykkäsin aikanaan mustaherukan sisartuotteesta, vadelmaemulsiosta, josta kirjoitin viime keväänä. Koostumukseltaan suihkugeeli oli samettista ja riittoisaa, tuoksu puhtaan mustaherukkainen. Takasi miellyttävä suihkuhetken, tosi pidän edelleen enemmän vadelmaversiosta.


Lumene Arctic Aqua Virkistävä suihkugeeli. Ostin tämän samaisesta tarjouksesta hintaan 2,50e. Ensisijaisesti ostin tämän miesystäväni käyttöön ajatellen että raikas tuoksu on sopivan unisex, mutta lopulta taisin itse käyttää tätä enemmän. Olen käyttänyt myös Arctic Aquan deodorattia joten tuoksu oli tuttu, ihan peruskiva, tosi raikas. Geeli pesee hyvin ja myös tämä on riittoisaa.


Avon Naturals Mandarin & Kiwi -shampoo/hoitoaine. Ei jättänyt oikein minkäänlaista mielipidettä, helppo ja edullinen perusshampoo jossa ihan kiva tuoksu. Harvemmin tulee ostettua näitä 2in1 -tuotteita, on jotenkin mukavampaa pestä tukka ensin shampoolla ja levittää hoitoaine erikseen.


TREsemmen 24hour Body -hoitoaine. Ostin TREsemmen jättihoitsikan (900ml) ns. läträyshoitoaineeksi. Pitkässä, helposti takkuutuvassa tukassa on se vika, että hoitoainetta kuluu ja kuluu, ja joskus kalliimpien hoitoaineiden kanssa tulee säästeltyä. Tällaiset (ainakin tarjouksesta ostettua) edulliset peruskivat jättipakkaukset ovat niitä joita läträän silloin kun tukka tarvitsee oikein paljon hoitoa.


Björn Axen shampoo normaaleille hiuksille. Ostin tämän Kicksin loppuunmyynnistä sopuhintaisena kokeiluun, kun en ole aiemmin kyseisen merkin hiustenhoitotuotteita käyttänyt. Pullo on minusta aika kiva, vaaleansininen pohja ja valkoinen teksi on kaunis yhdistelmä (joskaan teksti ei taida kuvassa erottua kovin hyvin). Shampoo on kirkasta, geelimäistä ainetta. Se täytyy sanoa, että kovin riittoisaa shampoo ei ollut - tukka ei meinannut vaahdota sillä määrällä, mitä tavallisesti tukanpesussa käytän. 250ml pullo kesti vain neljä pesua. Lopputulos sen sijaan oli mukavampi: hiukset jäivät ilmaviksi ja hyvin kevyiksi. Tuoksu mitäänsanomaton, mutta ei huono.


Tällä kertaa jätin joukon parhaan viimeiseksi eli Tommyguns: Fig, Plum & Marshmallow -hoitoaineen. Myös tämä on Kicksistä, ja tein ostopäätöksen nopeasti, sillä tokihan halusin päästä testaamaan hoitoainetta, mikä sisältää vaahtokarkkia, nami! Tuoksu on tosi erikoinen, mutta niin ihanan makea ja houkutteleva, että olin heti täysin myyty! Myös tehokkuudeltaan hoitoaine on huippuluokkaa: pienikin määrä silottaa tukan ja saa sen hyvinvoivan tuntuiseksi. Hoitoaine onkin tarkoitettu kuivalle, takkuiselle ja kaoottiselle hiustyypille. Suosittelen kokeilemaan, sillä voin rehellisesti sanoa, että tämä on paras hoitoaine mitä olen ikinä käyttänyt. Hinta muistaakseni jotain 8-10 euron välillä, mutta näitäkin saa Britanniasta halvemmalla.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Suojaton aurinkosuoja



Käytin tämän pari vuotta vanhan (kaiketi uv-kertoimensa jo menettäneen) aurinkovoiteen lopun ihan tavallisena vartalovoiteena. Tuote on (aurinko)herkälle iholle tarkoitettu ja vaikkei oma nahkani kovin pienestä herkisty, tykkäsin tämän voiteen hellävaraisesta koostumuksesta ja imeytyvyydestä. Jokin siinä silti tympi, ehkä jonkinlainen mitäänsanomattomuus ja tuoksun puute - kivasta aurinkovoiteesta tuli tylsä perusvoide. Minulle on Clarinsista muodostunut muutenkin sellainen kuva, että se valmistaa tuotteita vanhemmille ikäryhmille, kuin mihin itse vielä kuulun. (Silti Clarinsilla on esim. joitain tosi kivoja luomiväripaletteja, joita haluaisin päästä kokeilemaan.)

Aurinkovoiteiden uv-suoja tosiaan heikkenee hiljalleen heti tuotteen avaamisen jälkeen. Kaksi vuotta taitaa olla maksimi, kun mitään voiteita suositellaan avaamisen jälkeen käytettävän mutta aurinkosuojatuotteiden käyttöikä on lyhyempi - yleisenä ohjesääntönä pidetään sitä, että joka vuosi uudet tökötit. Itselläni tulee hamstrattua aurinkovoiteita joka kesä ja talvisinkin jos reissaan (ja tietenkin joka ruumiinosalle omansa... no ei nyt sentään) ja siitä syystä joudun käyttämään osan tuotteista normaalien kosteusvoiteiden tapaan. Todellisuudessa aurinkovoiteita kannattaisi ostaa vain sen verran kuin tarvitsee ja kuitenkin käyttää mieluummin liikaa kuin liian vähän.

No old bags allowed

Tykästyin Anatomicalsiin joskus nettitilailuni alkuaikoina pari vuotta sitten, hauskojen nimien ja kuvausten perusteella. Olen aika helppo siinä mielessä, sillä olen samasta syystä ostanut mm. Glaceaun Vitaminwateria (pulloissa kivat tarinat kertomassa millainen niiden juojasta tulee) ja alunperin myös Tigin hius- ja OPI:n kynsituotteet ovat houkutelleet hauskojen tai nerokkaiden pakkaustekstien avulla.

Silloin kun BeautyBay:n tilaukseen näitä tuotteita kasasin, Anatomicalsia ei vielä saanut Suomesta. Nykyään ainakin Seppälästä saa kyseisen merkin tuotteita, ainakin vartalovoidetta ja suihkugeeliä.

Vaikka tuotteet ovat hauskoja ja halusin kamalan paljon tykätä niistä, täytyy tunnustaa että olen pettynyt kaikkiin kokeilemiini Anatomicalsin tuotteisiin. Tämän silmänympärysvoiteen pitäisi tehdä silmäpusseille ihmeitä, mutta teho jää ikäväkseni melkoisen vaisuksi.



Positiivista (joskin aika outoa) on se, että geeli tuoksuu aurinkovoiteelta.

Tässä siis mitä No old bags allowed -silmänympärysvoide lupaa: "Wake up late. Scream. Look in the mirror. Scream. Look again. Scream. Wonder where your youthful good looks went. Apply this soothing gel under the eyes area. Realise those looks were just hiding all along."



Ikävä kyllä voide ei onnistu lunastamaan lupaustaan lainkaan. Virkistysvaikutus on sama kuin millä tahansa saman koostumuksen omaavalla geelillä olisi, mutta uskon että läheskään kaikki maailman geelit eivät onnistuisi saamaan aikaan niin inhan tahmeaa jälkeä kuin tämä. Kuivuttuaan tuote jättää iholle niin epämiellyttävän kalvon, että ainoa miellyttävä vaihtoehto on puhdistaa voide iholta pois. On siis aivan yhdentekevää, kuinka paljon voide silmäpusseja kiinteyttää - mieluummin silmäpussit kuin kiristävän kalvonaamion tunne silmien tienoilla.

Tilattuna 15ml tuubin hinta oli about viisi euroa, joten en onneksi köyhtynyt mahdottomasti tämän hutiostoksen takia. Ja kyllähän se niin on että kyllä pettymyskin paremmalta tuntuu ei-tylsässä pakkauksessa. Onko muilla kokemuksia hupsusta Anatomicals -tuoteperheestä?

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Natural Coden huulibuustia

Lumenen Natural code on yksi suosikeistani meikkisarjojen maailmassa. Smile booster -huulikiiltoja minulla alkaa olla monessakin sävyssä, mutta sarjan huulipunia omistan vain yhden, tämän jonka ostin jo melkein vuosi sitten. Käsilaukussa kovasti matkustaneena kolhuja saanut puikko näyttää tältä:



Käytän yleensä huulimeikkinä huulikiiltoa ja huulipunista valitsen mieluiten kirkkaamman punaiset sävyt. Nyt kuitenki halusin kokeilla jotain vaaleampaa, ja koska nudesävyjä vieroksun, valitsin vaaleanpunaisen, sävy 6 Cristal Rose.


Sävy on ihan kiva, se tuntuu jotenkin tosi tavalliselta ja helpolta käyttää tilanteessa kuin tilanteessa - sanalla sanoen kyseessä on siis peruspuna. Huulipuna pysyy huulilla ihan hyvin, ei kuivata vaan päinvästoin tuntuu hyvinkin hoitavalta ja kosteuttavalta. Punassa on kevyttä, kaunista kiiltoa pinnalla. Edulliseen hintaansa nähden minusta tämä huulipuna on varsin laadukas.


sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Virkistystä kasvoille

Lisäsin viimeisimpään Dermosil-tilaukseeni mielenkiinnosta tuotteen, millaista en ole ennen kokeillut, nimittäin kasvosuihkeen. Tämä raikastava kasvosuihke on pieni 50ml pullo, joka sopii hyvin vaikkapa työtakin taskuun. Jos tarpeeksi kaukaa suihkuttaa, olen uskaltanut käyttää tätä myös meikin päällä - tätä voi siis käyttää kosteuttajana silloin, kun normaalin kosteusvoiteen käyttäminen ei ole mahdollista.


Tuntuuhan se kieltämättä aluksi kummalta suihkutella kasvoille jotain. Tämä tuote on kuitenkin niiden hetkien pelastaja, kun olo on nuutunut ja kaikkea muuta kuin freesi. Toimii myös aamulla pikavirkistäjänä. Tuotteessa on makea, "dermosilmäinen" tuoksu, joka voisi kieltämättä olla miedompikin. Tuoksu kyllä haihtuu nopeasti.

Entä miltä näyttää inci-lista? Kerrankin voin kertoa jotain myös siitä, sillä Dermosilin nettisivulla avataan tuotteiden inci-lista amatööreille näin hienosti:
  • Aqua - Vesi.
  • Hamamelis Virginiana Water - Taikapähkinän kukkien tuoksuvista osista saatava vesiliuos, ihoa rauhoittava ja hoitava aine.
  • Aloe Barbadensis Leaf Juice - Aloe vera -kasvin lehdistä saatava mehu, pehmentävä aine.
  • Propylene Glycol - Pehmentävä, antaa tuotteelle sen koostumuksen ja sakeuden
  • Glycerin - Säilyttää ihon kosteuden
  • Polyglycerin-6 - Kosteuttava aine. Antaa pitkäkestoista kosteutta.
  • Sodium Methylparaben - Säilyvyyttä parantava aine.
  • PEG-40 Hydrogenated Castor Oil - Hydrattu risiiniöljy, liuotuksen apuaine
  • Allantoin - Edistää pienten haavojen paranemista
  • Parfum - Hajuste
  • Sodium Propylparaben - Säilyvyyttä parantava aine.
  • Citric Acid - Säätelee pH-arvoa
  • Disodium EDTA - Viskositeettia säätelevä aine
  • Phenylbenzimidazole Sulfonic Acid - UV-suodatin/tuotesuoja
  • Chondrus Crispus (Carrageenan) - Karrageenileväuute, kosteuttaa ja suojaa ihoa.
  • Sodium Hydroxide - Säätelee pH-arvoa
  • Dehydroacetic Acid - Säilöntäaine.
  • Benzyl Alcohol - Hajusteiden ainesosa/säilyvyyttä parantava ainesosa.
  • CI 42051 - Väriaine
Hintaa tällä tuotteella on 4 euroa, riittoisuuteen nähden erittäin kohtuullinen.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Kesätuoksu 2011

Jemmoistani löytyvää tulevan kesän tuoksua, Escadan Taj Sunsetia (edt), voisikin pikapuoliin ruveta aktiivisesti käyttämään, sen verran kesäistä alkaa ulkosalla olla. Olen tykännyt Escadan kesätuoksuista melkein aina, mutta olen tosi huono ostamaan hajuvesiä. Nyt kun tarkemmin mietin, täytyy todeta että tämä on ensimmäinen oikea hajuvesi jonka olen koskaan itse ostanut. Tämän 50-millisen pullon ostin alkuvuodesta Delhin lentokentän tax freestä, tietenkin kotimaan hintoja sopivasti edullisemmin. Ostoksen tein siis maassa, joka sopii mainiosti Taj Sunsetin tuoksumaailmaan!


Täytyy myöntää, että pidän näitä Escadan tuoksuja vähän teinimäisinä - mutta en silti siinä määrin, että kokisin neljännesvuosisadan ikäisenä olevani liian vanha käyttämään näitä tuoksuja. Ihastun Escadan makean, miltei ylitsepursuavan hedelmäisiin tuoksuihin aina vaan, ja tämän sitten kelpuutin ihan omaan käyttöön. (Harrastan sitä, että käyn tuoksuttelemassa ja suihkauttelemassa hyviä hajuvesiä kauppojen hajuvesiosastoilla siinä toivossa, että joku miellyttäisi niin paljon että haluaisin ostaa sen kotiin.)

Taj Sunsetin tuoksu on ennen kaikkea mangoinen ja todella, todella kesäinen. Tuoksusta aistii, että se on saanut inspiraationsa Goan eksoottisuudesta. Tuoksusta löytyy mangon lisäksi nektariinia, veriappelsiinia ja vadelmaa. Tuoksu on todella raikas mutta silti jotenkin pehmeä, eli ei mitenkään liian hyökkäävä. Siksi uskon että tätä on helppo suihkauttaa myös kesäisinä arkiaamuina - vaikka tuoksu sopii selvästi parhaiten ns. menotuoksuksi, se ei silti ole niin bilesävytteinen kuin monet Escadan aiemmat kesätuoksut.