tiistai 29. kesäkuuta 2010

Kevein Askelin


Eilen lakkasin kynteni viimeisen kerran tällä Lumenen viimekesäisellä Quick & Chic -lakkasävyllä 60/Kevein askelin. Lohenpunainen lakka on mielestäni tosi kiva. Quick & Chic -sävyt ovat yleensä ottaen makuuni vähän liian tylsän toimistohenkisiä: jos sävyvalikoima laajentuisi enemmän myös punaisten ulkopuolelle, ostaisin näitä enemmänkin edullisen hinnan ja hyvän laadun vuoksi. Tämä juuri loppunut lakka kyllä kuivahti vähän turhan nopeasti (vuodessa), mutta lakan hyvä pysyvyys kompensoi tätä vikaa. (Koska useimmat lakat säilyvät hyvinä pidempään, pidän oikeutettuna odottaa yli vuoden säilyvyyttä, mihin tämä ei täysin pystynyt.) Vaikka kyseisestä sarjasta on vaikea löytää näitä suuresti sytyttäviä sävyjä, tänäkin kesänä löysin yhden. Esittelen sen ehdottomasti myöhemmin!


sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Rohto tummille silmänalusille?

Luulen että minulla on synnynnäisen tummat silmänaluset, eli ne eivät vaalene vaikka kuinka nukkuisin hyvin ja käyttäisin silmänympärysvoiteita. Silmänalusten turvotukseen voiteet auttavat kyllä, mutta tummuus on pakko peittää muilla keinoin. Pitkään käytin tähän tarkoitukseen ihan tavallista meikkivoidetta, sitten löysin tämän, Wet'n'Wildin Cover All Concleaner -paletin.


Paletin kannen tekstit ovat jo kuluneet, mutta tuo punainen osuus siis häivyttää tummia silmänalusia, ja mielestäni tekee sen ihan hyvin - ainakin ihonväriset meikkivoiteet tämä voittaa mennen tullen. Muita paletin värejä en ole juurikaan käyttänyt, mutta vihreän pitäisi siis neutraoida punakkuutta, valkoinen toimii valokynän tapaisena korostajana ja ruskea peiteaineena. Nyt tuo punainen silmänaluksien pelastaja on miltei loppu (kuva on otettu aikaa sitten), enkä halvasta hinnasta huolimatta haluaisi ostaa tätä uudestaan noiden käyttämättömiksi jäävien osuuksien takia. Olisiko jollain suositella minulle hyvää rohtoa tummille silmänalusille? Miltä kosmetiikkamerkiltä löytyisi hyvä neutralisoiva voide?

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Enkelit ja Demonit


Herbinan rauhoittava valkoinen tee -kasvovesi on pienessä 100ml pullossa. Pullo on ensinnäkin aivan ihana, samoin tuoksu. Täytyy myöntää, että tämä on tällä hetkellä ykkössuosikkini kasvovesistä! Se on todella hellävarainen, virkistävä ja pehmentävä. Harmi vaan, kun pakkaus on niin pieni että tämä kävisi matkakoosta, ja hinta oli mielestäni kokoon nähden vähän korkea (olisiko ollut liki neljä euroa?). Jos vaan tätä saisi suuremmassa koossa, olisin täysin myyty.



Sitten juuri loppuun käyttämäni Lushin Sexy Peel -saippua. Tässä oli tähän mennessä suurin Lush -pettymykseni. Tuoksu oli aluksi kivan sitruunainen (ei mikään ylihurmaava kuitenkaan) mutta hälveni tosi nopeasti. Lopuksi saippua ei tuoksunut enää miltään vaikka säilytän saippuoitani minigrip-pusseissa. Tämä oli myös jotenkin tosi kova, liian kuiva ja huonosti pesevä - myöskään kuorivaa ominaisuutta en tästä löytänyt. Hinta 5,20e/100g.




Toinen loppunut Lush-saippuani on Demon in the Dark. Sitä en muistanut ikuistaa joten nappasin tämän valokuvan Lushin nettisivulta. Demon in the Dark oli mielestäni tosi ihana, erikoisen tuoksuinen minttusaippua (sisältäen myös luomuomenamehua ja neilikkauutetta) ja tästä lohkaisin palan myös miehelleni ja veljelleni käyttöön - oikeastaan tuoksu oli aika miehekäs. Itse käytin tätä lähinnä käsisaippuana. Saippuan päällä oli hauska vahakuori, mitä tuossa kuvassa ei näy. Hinta 5,10e/100g.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Lush: BB Seaweed (tuorenaamio)



Ostin ensimmäistä kertaa Lushin tuorenaamiopurkin josta tein itselleni kolme naamiota (olisi pitänyt riittää neljään kertaan mutta laitoin reilummin). Helsingin Citykäytävän Lushissa taisi olla kolme eri tuorenaamiota juuri ostohetkellä, ja valitsin tämän BB Seaweedin kai tuoksun perusteella. Halusin siis vain jonkun tuorenaamion! Hinta oli muistaakseni kymmenen euroa.



Naamio ei nyt suorastaan ihmeitä tehnyt mutta syväpuhdisti siinä määrin että ihonalainen tali nousi pintaan seuraavana päivänä. Tuote sisältää merilevää (mukana oli myös kokonaisia levänpalasia, lehtiä ym. roskaa, jotka lisäsivät eksoottisuuden tuntua), hunajaa ja aloe veraa. Viiden minuutin vaikutusaikana naamio jähmettyi iholle ja kun mönjän sai huuhdeltua pois, alta paljastui pehmentynyt iho (kunnes sitten syväpuhdistuksen nostattamat näpyt ilmestyivät pakollisena pahana). Tykkäsin tästä, mutta en niin paljoa että ostaisin uudestaan - harva tuote toisaalta sitä asemaa saavuttaakaan, tykkäänhän kokeilla erilaisia tuotteita. Lushin muita naamioita aion ilman muuta kokeilla. Suosituksia otetaan vastaan, mitkä (nimenomaan tuore-) naamiot ovat toimineet sinun ihollasi? Oletko koskaan kokeillut valmistaa itse naamiota alusta asti?

purkin pohjassa vielä naamion inci ja Lushille tyypillisesti valmistajan kuva

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Terveisiä auringosta!

Blogiin tuli päivitystauko johtuen ulkomaanreissustani. Ulkomailta tarttui mukaan joitakin kivoja juttuja myös kosmetiikkarintamalle. Niiden esittely siirtyy vähän myöhemmäksi, menee hetki ennen kuin pääsen kuvaamaan tuotteet (toisin sanoen kun jaksan purkaa matkalaukut).

Reissuun otin mukaan aika paljon tuotenäytteitä (ei tarvinnut raahata isoja purkkeja mukaan, ja jäi tilaa ostaa uusia!). Aurinkovoidetta pidin kuitenkin mukana, vartalolla käytin loppuun viimekesäisen Nivean kivan suihkutettavan aurinkovoiteen (spf 15, eli käytännössä varmaan puolet siitä kun tuote oli viimekesäistä). Nyt (jos tarvetta Suomen kesässä tulee) pääsee käyttöön juuri ostamani Clarinsin aurinkosuoja spf 30.

Kasvoilla käytin tätä Biothermin keskisuojaavaa, kasvoille tarkoitettua aurinkovoidetta. Ja täytyy sanoa, että suoja todella riitti vaikka lämpöä oli välillä yli 35 astetta. Välillä teki mieli olla laittamatta suojaa kasvoihin ollenkaan kun rusketus ei yhtään tarttunut kasvoihin tai dekoltee -alueelle, kun kädet, selkä ja sääret alkoivat värittyä heti ensimmäisen päivän jälkeen.

Eli tehokas tämä todella on! Myös imeytyvyydestä plussaa, tuoksu sen sijaan ei ole kovinkaan hyvä (eikä maku, mikä selvisi kun voidetta pääsi kerran vahingossa suuhun!). Ihmettelen myös, miksi voide on väriltään oranssia? Onkohan siinä tarkoitus olla jotain itseruskettavan ominaisuuksia - jos on, niin se puoli ei kyllä toimi lainkaan. Mutta hyvä näin - säästän kasvojen ihoa liian varhaiselta ryppyyntymiseltä, vaikka olenkin edelleen kasvoista kuin kalkkilaivan kapteenitar. Biothermin aurinkovoiteen tarkkaa hintaa en muista, mutta halvimmasta päästä tämä ei ole. Tuubissa on 75m.



tämän LV:n hajusteettoman After sun -voiteen. Itse pidän hyväntuoksuisista aurinkotuotteista, mutta tämän sain ilmaiseksi viime kesänä ja päätin nyt ottaa käyttöön. Tuote rauhoittaa säteilyn herkistämää ihoa ihan mukavasti, joskin saisi imeytyä helpomminkin. Mielestäi tämä on ihan ok, mutta täydellisen after sun -tuotteen etsinnät on yhä käynnissä. Dermosilin Aloe Gel täytyy kokeilla kunhan saan tämän loppuun, sellainen odottelee jo käyttöön pääsemistä.



Hankin matkalta elämäni ensimmäisen epilaattorin ja karvankiskonnan jälkeen testiin pääsi (aikoinaan kylkiäisenä saamani) Veetin After Care -voide. Se on siis voide ihokarvojen sisäänkasvua vastaan, ehkäisee niitä ikävän ärtyneitä punaisia pilkkuja. Mielestäni tämä on hyvä tuote, vähentää kirvelyä ja ehkäisee karvatupentulehduksen syntymistä. Tätä luultavasti ostan uudestaankin.