torstai 7. heinäkuuta 2011

Lootuksenkukkia hiuksiin

Sain käytettyä loppuun Avonin Planet Spa -sarjan Thailand lotus flower -hiusnaamion (150ml).

Olen tykännyt Planet Spa -tuotteista kovasti, niissä on herkullinen tuoksu ja myös hinta-laatu -suhde on kohdallaan. Tämäkään tuote ei ollut pettymys: tukkaan jää käytön jälkeen pariksi tunniksi hempeän kukkainen tuoksu. Normaalissa käytössä tuote vaikutti kuin tavallinen, hyvin ravitseva hoitoaine. Saunan lämmössä käytettäessä vaikutus kuitenkin tehostui ja aineen huuhdeltuani tukka jäi varsin siloitelluksi.


Pitkään tukkaani hiusnaamiot vaativat yleensä käyttökertaa kohden noin 40-50 milliä, joten tällaisesta purkista ei mahdottoman moneen käsittelyyn riitä. Hiusnaamiota kuitenkin pyrin käyttämään ainakin kerran kahdessa viikossa, mieluummin useamminkin. Seuraavaksi otan käyttöön myöskin Planet Span hiusmaskin, nimittäin Himalayan Goji Berry -naamion. Palaan kertomaan käyttökokemuksista tämänkin tuotteen kohdalla.