sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Aussiperhe esittäytyy

Tällä kertaa haluan esitellä minulle erittäin rakkaan tuoteperheen, Aussiet, jotka asustavat kylpyhuoneessa ihan vakituiseen. Vielä vähän aikaa sitten heitä oli näin monta saman katon alla, nyt tosin muutama heistä on siirtynyt hiustenhoitotuotteiden hautausmaalle tekemään tilaa uusille perheenjäsenille.



Olen totaalisen rakastunut Aussieihin! He ovat niin lempeitä, tehokkaita, hyvää tuoksua ja mieltä levittäviä. Kun ne pääsevät kosketuksiin tukkani kanssa, ne kohtelevat sitä silkkihansikkain eivätkä anna kutrien kuivahtaa. Näissä kuvassa olevissa tuotteissa on ainakin kolmea eri tuoksua, joista kaikista olen oppinut pitämään - päästyäni ensin yli mielleyhtymästä pyykinhuuhteluaineeseen. Omat tuotteensa on niin värjätyille, tuuheutta kaipaaville, erityisen takkuisille, pitkille, kuiville hiuksille. Sarjassa on myös aika paljon "Limited edition" -erikoisuuksia (ainakin tuoksupuolella).

Suurin osa heistä on matkannut Suomeen Lontoosta, mutta osan olen kaapannut haltuuni ihan kotikaupungin isommista tavarataloista.

Eri shampoissa ja hoitoaineissa on hieman eri tuoksut mutta ne toimivat kaikki yhtä hyvin. Hoitoaineet silottavat takut pois ja shampoot pesevät tukan putipuhtaaksi, muttei kuitenkaan "natisevan puhtaaksi". Kuvan tuotteista ainoastaan Dual personality -muotoilutuote ei löytänyt paikkaansa käyttötuotteideni joukosta, joten sen annoin eteenpäin. (Tuotteen on tarkoitus antaa "kevyttä" pitoa ja on samalla hoitava, omaan tukkaani se ei tehnyt oikeastaan mitään. Uskon kuitenkin, että sillekin löytyy tilausta jonkun kuontalossa.)

Alkuvuodesta matkaan taas Lontooseen ja vähän veikkaan että tuo reissu tuo mukanaan perheenlisäystä... Aussie-perheeseen, siis.

Kuinka tuttuja Aussiet teille ovat?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tahdon mä! :)